torstai, 16. helmikuuta 2012

suklaakakku mietteitä




Ensimmäistä kertaa kokeilin kakun tekoa ilman maitotuotteita ja kananmunia. Kokeiluun innosti Kamomillan konditoria- blogi, KLIK! Blogissa on ihania ohjeita, jotka kaikki ovat kasvissyöjälle sopivia. Ihanaa! Kauniita kakkuja, leivonnaisia... Nämä ihanat ohjeet ovat ihan kaikille, suklaista kakkua syö varmasti paatuneinkin sekasyöjä mielellään. Blogissa on myös pohdintoja siitä, miksi kasvisvaihtoehtojen suosiminen kannattaa. 

Kasvissyöntihän ei oikeastaan ole uhrautumista vaan valintoja. Olen herkuttelija ja nautiskelija, enkä tästä jousta.. Ruokaa ostaessaan voi kuitenkin päättää itse mitä tuotteita suosii. On yhä enenemässä määrin kasvissyöntiin soveltuvia tuotteita ja hyviä reseptejä ravitsevaan kasvisruokaan. Ekologisesti ajattelevan onkin helppo kokkailla ja leipoa maukasta kotiruokaa. 

Omista kokemuksistani tiedän sanoa, että kasvissyönnissä vaikeaa on lähinnä muiden suhtautuminen. Kieltäytymällä ruuasta kasvissyöntiperusteella saa nirsoilijan ja hienostelijan maineen. Kukaan ei kuitenkaan kommentoi lihansyöjien rajoitteista suhtautumista pupuruokaan. Ylipäätään asenne kasvisruuasta erityisruokavaliona on väärä. Kasvisruoka on hyvän makuista ja sopii kaikille. Ravintoloissa ja kahviloissa käy silti usein niin, että oma annos jää niukaksi. Minun päähäni ei mahdu, miksei siellä listalla voi olla sortimenttia, joka maistuisi ihan kaikille? Optimistina uskon, että tämäkin ongelma ratkeaa ajan myötä. Muistan ajan jolloin ravintoloissa salaattia söivät lähinnä painoaan tarkkailevat, tänä päivänä raikas ja maukas salaatti on jo herkuttelijan valinta.

Kohti ekologisempaa ja herkullisempaa tulevaisuutta! Jotta myös jälkipolville jäisi nautittavaa :)

8 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Ei nyt kai enää nykypäivänä tuollaisia kommentteja kuule...siis jos on kasvisyöjä...

Herkullisen näköistä kakkua...☺

Hanne kirjoitti...

Ihan näköistä kakkua. Vesi kielellä katselen, olen ollut toista viikkoa ilman leipää ja herkkuja:)

Hyvä Mieli kirjoitti...

Hyvää tekstiä! Voi mitä herkkuja raikkaat, tuoreet kasvikset ja hedelmät onkaan. Mukavaa tulevaa viikonloppua.

Sussi kirjoitti...

Asiaa kirjoitat!

Fågel Blå kirjoitti...

Åhh så gott det ser ut!!!!
Smaskens tårta
Ha en fin helg
Kramar Kathrine

Jasmiina kirjoitti...

nammm! :)

NikAntik kirjoitti...

Hallo Sanna-Paulina, dein Kuchen sieht wunderbar aus. Bitte schick mir ein Stück, ich bin neugierig, wie er schmeckt. Glückwunsch zum ersten Versuch, er ist gelungen. Lieben Gruß, Nik

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Olen iloinen että aihe herättää ajatuksia ja keskustelua :) Kiitos kaunis kommenteistanne!